tiistai 22. huhtikuuta 2014

Osa 1: Pälvien seastako jotain?


Kertauksena: Tämän luonnonmuonaprojektin tavoitteena on löytää Suomen luonnosta sellaista ravintoa, jolla pysyy hengissä ja toimintakuntoisena. En siis halua löytää vain yrttejä ja maustekasveja vaan kunnon ruokaa, josta saan vatsani täyteen! Keskityn projektissani aluksi kasveihin ja sieniin, sillä haluan tietää, kuinka suuren osan ravinnostaan esihistoriallinen pohjolan asukki pystyi hankkimaan muista, kuin eläinkunnan tuotteista.


Mitä ja missä?

  • Ajankohta: 20.4.2014
  • Paikka: Kuhmo, Kainuun karut metsät
Projektin ensimmäinen episodi toteutettiin Kuhmossa, jonne lähdin vierailemaan ystäväni luokse. Junamatkani aikana tuli selväksi, että vaikka kevät olikin tänä vuonna poikkeuksellisen ajoissa, ei se ollut näillä leveysasteilla kuin vasta alussa. Kajaania lähestyessäni huomastin, että siellä täällä, erityisesti avoimilla paikoilla maassa oli vielä runsaastikin lunta, eikä puiden latvoissa näkynyt vielä hailakanvihreitä silmuja kuten Keski- ja Etelä-Suomessa.

Mitä lähdettiin etsimään?

Tämä projekti on siitä kiitollinen, että se todennäköisesti helpottuu kesän edetessä. Juuri lumen lähdettyä ei nimittäin metsästä löydy juuri mitään syötävää. Kolmihenkinen seurueemme otti kuitenkin tavoitteekseen löytää edes joitakin syötäviä kasvi- tai sienikunnan edustajia rennon luonnossa liikkumisen ja makkaranpaiston ohella.

Paikoittain Kainuun metsät olivat vielä lumen peitossa

Pettua ja jäkälää voi toki käyttää lähes koko talven ajan, mutta ne vaativat pitkän käsittelyn. Lähdekirjallisuuden ja omien kokemusteni perusteella sopivia kandidaatteja tähän vuodenaikaan olisivat:
  • Osmankäämin juuret 
  • Järvi- ja sädekaislan juuret 
  • Viimesyksyiset karpalot 
  • Koivun mahla
  • Koivun silmut ja 
  • Korvasienet
Osmankäämin ja järvikaislan juuria saattaa tähän vuodenaikaan löytää, mikäli kasvien viimekesäiset maanpäälliset osat, talventörröttäjät, ovat säilyneet ehjinä. Myös korvasienten ja karpaloiden löytäminen on haastavaa, mikäli ei tunne niille ominaista maastotyyppiä ja/tai tiedä jo valmiiksi, missä kyseisiä herkkuja kasvaa. Nämä lajit mielessämme lähdimme kiertelemään paikallisten vesialueiden rantoja sekä erästä luontopolkua ja sen lähiympäristöä. Metsätyyppi vaihteli kuivasta tuoreeseen kankaaseen ja rämesuohon.

Mitä löytyi?

Joitakin kasvien uusia vihreitä versoja saattoi huomata mm. järvien pohjoisen puoleisilla rannoilla, joille eteläinen aurinko oli eniten paistanut. Kaikkein aurinkoisimmilla ja kauimmin sulana olleilla, kosteilla paikoilla koivun silmut olivat jo kehittyneet niin pitkälle, että ne hieman vihersivät. Niinpä nappasimme muutaman valokuvan silmuista ja maistoimme. Maku ei juuri eronnut nuoren koivunlehden mausta. Silmuja tosin saisi kerätä aika paljon, jotta niistä kertyisi minkään vertaa energiaa. Koivunlehdet ja varmasti silmutkin ovat hyvin vitamiinipitoisia (erityisesti C-vitamiinia on runsaasti).

Kevät ei ollut vielä kovin pitkällä: silmut vasta hieman vihersivät

Koivunsilmujen syötävä sisäosa

Kuivemmilta alueilta löytyi myös paljon viimevuotisia puolukoita. Ne olivat tietenkin jokseenkin käyneitä joten emme syöneet niitä paria maistiaista enempää. Mielenkiintoista olisi tietää, onko käyneiden puolukoiden syönti vaarallista, vai voisiko nälkäinen eränkävijä popsia niitä huoletta kaksin käsin. Etsimiämme viimevuotisia karpaloita emme löytäneet, sillä reitillemme ei osunut sopivan lettoista suota.

Viimevuotisia puolukoita
Myöskään korvasieniä ei osunut matkamme varrelle, vaikka maasto oli paikoittain ainakin kahden seurueen jäsenen mielestä juuri niille sopivaa. Tiellemme osui ainoastaan joitakin lumen alta paljastuneita viimesyksyisiä pilaantuneita sieniä ja puunrungoista kasvavia kovia kääpiä. Todennäköisesti olimmekin korvasientenkin kannalta liian aikaisessa, sillä maa oli paikoitellen vielä lumen peitossa. Emme myöskään löytäneet osmankäämejä emmekä järvi- tai sädekaisloja. Olimmekin aivan kyseisten lajien levinneisyysalueiden pohjoisrajoilla. Kokonaissaaliimme jäi siis laihaksi.

Pajakkakoski ja Kuhmon kirkko

Tikalla on omat keinonsa mahan täyttämiseksi.
Tässä tervaskanto toimii siementenirrotustelineenä.

Yhteenvetoa, omia päätelmiä ja mutua

Vaikka saaliimme laihuus johtuikin osin kokemuksen ja taitojen puutteesta, voidaan todeta, että tähän vuodenaikaan näillä leveysasteilla metsästäjä-keräilijän ruokavalioon tuskin on kuulunut kasvikunnan tuotteita kuin nimeksi. Ne ovat todennäköisesti olleet tärkeitä suojaravintoaineiden saannin kannalta, mutta energiansaannin kannalta ne vaikuttaisivat olleen merkityksettömiä. Toki ihmisen ruuansulatuselimistö jossain määrin tottuu erilaiseen ravintoon, mutta en jaksa uskoa, että entisajan ihminenkään on saanut energiantarvettaan tyydytetyksi silmujen, jäkälän ja puunkuoren avulla, vaan pääasiallisena ravintona tähän vuodenaikaan on ehdottomasti toiminut liha ja kala.

Onneksi repusta löytyi lihajalostetta
Kunhan kevät etenee, kasvivalikoima monipuolistuu ja saattaa olla, että saadaan kokonainen ateriakin loihdittua metsän antimista. Mahlaa pitää ainakin valuttaa ja maistaa heti kun ehtii, ehkä jopa myöhemmin tällä viikolla!

Lähdekirjallisuutta, josta otan projektiini vinkkejä:

Puolustusvoimien kehittämiskeskus. Luonnonmuonaohje (LUMO). Valtion painatuskeskus/Raamattutalo, Pieksämäki 1985. 90 sivua.  

Wiseman, John. Selviytyjän Opas. (Ultimate SAS Survival). Kustannusosakeyhtiö Nemo, Helsinki 2010. 400 sivua.

Yrttitarha.fi: ”Konstit on monet – Henkiinjäämisopas / Luonnonvarat vararavintona” www.yrttitarha.fi/tietopankki/konstit/hataravi.htm